Nuoriso-osasto

OSASTO

Nuoriso-osasto

Aitoon VPK:n nuoriso-osasto on perustettu vuonna 1970.

Alunalkaen nimi oli Aitoon VPK:n Poikaosasto ja se toimi pelkkien poikien voimin viitisen vuotta. Sen jälkeen tuli harrastajiksi myös tyttöjä, joten ryhdyttiin käyttämään ”AVPK:n Nuoriso-osasto” nimeä.

Nuoriso-osaston viikkoharjoituksiin voi osallistua kaikki kouluikäiset lapset ja nuoret. Harjoituksissa opetellaan erilaisia palomiestaitoja, alkusammutusta ja ensiavun perusteita.

Palokuntanuoren koulutukseen kuuluu myös liikunta- ja yleinen kansalaiskasvatus.

Leirit kuuluvat olennaisena osana palokuntanuorten toimintaan. Kerran neljässä vuodessa järjestettävästä palokuntanuorten valtakunnallisesta leiristä vastaa Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK ry. Jokavuotisen Hämeen alueen leirin Padasjoen Tarusjärvellä järjestää HPL-Hämeen pelastusliitto. Pienempiä viikonlopun- tai yhden yön kestäviä leirejä järjestävät Tampereen alueen palokuntanuoret ja Aitoon VPK. SPEK:n ja HPL:n leirit ovat koulutusleirejä, joilla nuori voi suorittaa kurssinsa taitomerkkikokeen ja sen hyväksytysti suoritettuaan hän voi käyttää taitomerkkiä harjoitushaalareissaan.

Aitoon VPK:n palokuntanuoret toimii vireästi 30-45 lapsen ja nuoren voimin.

Nuoriso-osastoa johtaa Mari Enckell.

Kalenteri

Nuoriso-osasto

Week of loka 11th

  • There are no events scheduled during this period.