Nuoriso-osasto

OSASTO

Nuoriso-osasto

Aitoon VPK:n nuoriso-osasto on perustettu vuonna 1970.

Alunalkaen nimi oli Aitoon VPK:n Poikaosasto ja se toimi pelkkien poikien voimin viitisen vuotta. Sen jälkeen tuli harrastajiksi myös tyttöjä, joten ryhdyttiin käyttämään ”AVPK:n Nuoriso-osasto” nimeä.

Nuoriso-osaston viikkoharjoituksiin voi osallistua kaikki kouluikäiset lapset ja nuoret. Harjoituksissa opetellaan erilaisia palomiestaitoja, alkusammutusta ja ensiavun perusteita.

Palokuntanuoren koulutukseen kuuluu myös liikunta- ja yleinen kansalaiskasvatus.

Leirit kuuluvat olennaisena osana palokuntanuorten toimintaan. Kerran neljässä vuodessa järjestettävästä palokuntanuorten valtakunnallisesta leiristä vastaa Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK ry. Jokavuotisen Hämeen alueen leirin Padasjoen Tarusjärvellä järjestää HPL-Hämeen pelastusliitto. Pienempiä viikonlopun- tai yhden yön kestäviä leirejä järjestävät Tampereen alueen palokuntanuoret ja Aitoon VPK. SPEK:n ja HPL:n leirit ovat koulutusleirejä, joilla nuori voi suorittaa kurssinsa taitomerkkikokeen ja sen hyväksytysti suoritettuaan hän voi käyttää taitomerkkiä harjoitushaalareissaan.

Aitoon VPK:n palokuntanuoret toimii vireästi 30-45 lapsen ja nuoren voimin.

Nuoriso-osastoa johtaa Noora Rantanen.

 

Kalenteri

Nuoriso-osasto

heinäkuu 2022
maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai sunnuntai
27 kesäkuun, 2022 28 kesäkuun, 2022 29 kesäkuun, 2022 30 kesäkuun, 2022 1 heinäkuun, 2022 2 heinäkuun, 2022 3 heinäkuun, 2022
4 heinäkuun, 2022 5 heinäkuun, 2022 6 heinäkuun, 2022 7 heinäkuun, 2022 8 heinäkuun, 2022 9 heinäkuun, 2022 10 heinäkuun, 2022
11 heinäkuun, 2022 12 heinäkuun, 2022 13 heinäkuun, 2022 14 heinäkuun, 2022 15 heinäkuun, 2022 16 heinäkuun, 2022 17 heinäkuun, 2022
18 heinäkuun, 2022 19 heinäkuun, 2022 20 heinäkuun, 2022 21 heinäkuun, 2022 22 heinäkuun, 2022 23 heinäkuun, 2022 24 heinäkuun, 2022
25 heinäkuun, 2022 26 heinäkuun, 2022 27 heinäkuun, 2022 28 heinäkuun, 2022 29 heinäkuun, 2022 30 heinäkuun, 2022 31 heinäkuun, 2022