Nuoriso-osasto

OSASTO

Nuoriso-osasto

Aitoon VPK:n nuoriso-osasto on perustettu vuonna 1970.

Alunalkaen nimi oli Aitoon VPK:n Poikaosasto ja se toimi pelkkien poikien voimin viitisen vuotta. Sen jälkeen tuli harrastajiksi myös tyttöjä, joten ryhdyttiin käyttämään ”AVPK:n Nuoriso-osasto” nimeä.

Nuoriso-osaston viikkoharjoituksiin voi osallistua kaikki kouluikäiset lapset ja nuoret. Harjoituksissa opetellaan erilaisia palomiestaitoja, alkusammutusta ja ensiavun perusteita.

Palokuntanuoren koulutukseen kuuluu myös liikunta- ja yleinen kansalaiskasvatus.

Leirit kuuluvat olennaisena osana palokuntanuorten toimintaan. Kerran neljässä vuodessa järjestettävästä palokuntanuorten valtakunnallisesta leiristä vastaa Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK ry. Jokavuotisen Hämeen alueen leirin Padasjoen Tarusjärvellä järjestää HPL-Hämeen pelastusliitto. Pienempiä viikonlopun- tai yhden yön kestäviä leirejä järjestävät Tampereen alueen palokuntanuoret ja Aitoon VPK. SPEK:n ja HPL:n leirit ovat koulutusleirejä, joilla nuori voi suorittaa kurssinsa taitomerkkikokeen ja sen hyväksytysti suoritettuaan hän voi käyttää taitomerkkiä harjoitushaalareissaan.

Aitoon VPK:n palokuntanuoret toimii vireästi 30-45 lapsen ja nuoren voimin.

Nuoriso-osastoa johtaa Noora Rantanen.

 

Kalenteri

Nuoriso-osasto

helmikuu 2022
maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai lauantai sunnuntai
31 tammikuun, 2022 1 helmikuun, 2022 2 helmikuun, 2022 3 helmikuun, 2022 4 helmikuun, 2022 5 helmikuun, 2022 6 helmikuun, 2022
7 helmikuun, 2022 8 helmikuun, 2022 9 helmikuun, 2022 10 helmikuun, 2022 11 helmikuun, 2022 12 helmikuun, 2022 13 helmikuun, 2022
14 helmikuun, 2022 15 helmikuun, 2022 16 helmikuun, 2022 17 helmikuun, 2022 18 helmikuun, 2022 19 helmikuun, 2022 20 helmikuun, 2022
21 helmikuun, 2022 22 helmikuun, 2022 23 helmikuun, 2022 24 helmikuun, 2022 25 helmikuun, 2022 26 helmikuun, 2022 27 helmikuun, 2022
28 helmikuun, 2022 1 maaliskuun, 2022 2 maaliskuun, 2022 3 maaliskuun, 2022 4 maaliskuun, 2022 5 maaliskuun, 2022 6 maaliskuun, 2022