Nuoriso-osasto
OSASTO
Nuoriso-osasto

Aitoon VPK:n nuoriso-osasto on perustettu vuonna 1970.
Alunalkaen nimi oli Aitoon VPK:n Poikaosasto ja se toimi pelkkien poikien voimin viitisen vuotta. Sen jälkeen tuli harrastajiksi myös tyttöjä, joten ryhdyttiin käyttämään ”AVPK:n Nuoriso-osasto” nimeä.
Nuoriso-osaston viikkoharjoituksiin voi osallistua kaikki kouluikäiset lapset ja nuoret. Harjoituksissa opetellaan erilaisia palomiestaitoja, alkusammutusta ja ensiavun perusteita.
Palokuntanuoren koulutukseen kuuluu myös liikunta- ja yleinen kansalaiskasvatus.
Leirit kuuluvat olennaisena osana palokuntanuorten toimintaan. Kerran neljässä vuodessa järjestettävästä palokuntanuorten valtakunnallisesta leiristä vastaa Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK ry. Jokavuotisen Hämeen alueen leirin Padasjoen Tarusjärvellä järjestää HPL-Hämeen pelastusliitto. Pienempiä viikonlopun- tai yhden yön kestäviä leirejä järjestävät Tampereen alueen palokuntanuoret ja Aitoon VPK. SPEK:n ja HPL:n leirit ovat koulutusleirejä, joilla nuori voi suorittaa kurssinsa taitomerkkikokeen ja sen hyväksytysti suoritettuaan hän voi käyttää taitomerkkiä harjoitushaalareissaan.
Aitoon VPK:n palokuntanuoret toimii vireästi 30-45 lapsen ja nuoren voimin.
Nuoriso-osastoa johtaa Noora Rantanen.
Kalenteri
Nuoriso-osasto
mamaanantai | titiistai | kekeskiviikko | totorstai | peperjantai | lalauantai | susunnuntai |
---|---|---|---|---|---|---|
2525 huhtikuun, 2022 | 2626 huhtikuun, 2022 | 2727 huhtikuun, 2022 | 2828 huhtikuun, 2022 | 2929 huhtikuun, 2022 | 3030 huhtikuun, 2022 | 11 toukokuun, 2022 |
22 toukokuun, 2022 | 33 toukokuun, 2022 | 44 toukokuun, 2022 | 55 toukokuun, 2022 | 66 toukokuun, 2022 | 77 toukokuun, 2022 | 88 toukokuun, 2022 |
99 toukokuun, 2022 | 1010 toukokuun, 2022 | 1111 toukokuun, 2022 | 1212 toukokuun, 2022 | 1313 toukokuun, 2022 | 1414 toukokuun, 2022 | 1515 toukokuun, 2022 |
1616 toukokuun, 2022 | 1717 toukokuun, 2022 | 1818 toukokuun, 2022 | 1919 toukokuun, 2022 | 2020 toukokuun, 2022 | 2121 toukokuun, 2022 | 2222 toukokuun, 2022 |
2323 toukokuun, 2022 | 2424 toukokuun, 2022 | 2525 toukokuun, 2022 | 2626 toukokuun, 2022 | 2727 toukokuun, 2022 | 2828 toukokuun, 2022 | 2929 toukokuun, 2022 |
3030 toukokuun, 2022 | 3131 toukokuun, 2022 | 11 kesäkuun, 2022 | 22 kesäkuun, 2022 | 33 kesäkuun, 2022 | 44 kesäkuun, 2022 | 55 kesäkuun, 2022 |