Nuoriso-osasto
OSASTO
Nuoriso-osasto

Aitoon VPK:n nuoriso-osasto on perustettu vuonna 1970.
Alunalkaen nimi oli Aitoon VPK:n Poikaosasto ja se toimi pelkkien poikien voimin viitisen vuotta. Sen jälkeen tuli harrastajiksi myös tyttöjä, joten ryhdyttiin käyttämään ”AVPK:n Nuoriso-osasto” nimeä.
Nuoriso-osaston viikkoharjoituksiin voi osallistua kaikki kouluikäiset lapset ja nuoret. Harjoituksissa opetellaan erilaisia palomiestaitoja, alkusammutusta ja ensiavun perusteita.
Palokuntanuoren koulutukseen kuuluu myös liikunta- ja yleinen kansalaiskasvatus.
Leirit kuuluvat olennaisena osana palokuntanuorten toimintaan. Kerran neljässä vuodessa järjestettävästä palokuntanuorten valtakunnallisesta leiristä vastaa Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK ry. Jokavuotisen Hämeen alueen leirin Padasjoen Tarusjärvellä järjestää HPL-Hämeen pelastusliitto. Pienempiä viikonlopun- tai yhden yön kestäviä leirejä järjestävät Tampereen alueen palokuntanuoret ja Aitoon VPK. SPEK:n ja HPL:n leirit ovat koulutusleirejä, joilla nuori voi suorittaa kurssinsa taitomerkkikokeen ja sen hyväksytysti suoritettuaan hän voi käyttää taitomerkkiä harjoitushaalareissaan.
Aitoon VPK:n palokuntanuoret toimii vireästi 30-45 lapsen ja nuoren voimin.
Nuoriso-osastoa johtaa Noora Rantanen.
Kalenteri
Nuoriso-osasto
mamaanantai | titiistai | kekeskiviikko | totorstai | peperjantai | lalauantai | susunnuntai |
---|---|---|---|---|---|---|
11 elokuun, 2022 | 22 elokuun, 2022 | 33 elokuun, 2022 | 44 elokuun, 2022 | 55 elokuun, 2022 | 66 elokuun, 2022 | 77 elokuun, 2022 |
88 elokuun, 2022 | 99 elokuun, 2022 | 1010 elokuun, 2022 | 1111 elokuun, 2022 | 1212 elokuun, 2022 | 1313 elokuun, 2022 | 1414 elokuun, 2022 |
1515 elokuun, 2022 | 1616 elokuun, 2022 | 1717 elokuun, 2022 | 1818 elokuun, 2022 | 1919 elokuun, 2022 | 2020 elokuun, 2022 | 2121 elokuun, 2022 |
2222 elokuun, 2022 | 2323 elokuun, 2022 | 2424 elokuun, 2022 | 2525 elokuun, 2022 | 2626 elokuun, 2022 | 2727 elokuun, 2022 | 2828 elokuun, 2022 |
2929 elokuun, 2022 | 3030 elokuun, 2022 | 3131 elokuun, 2022 | 11 syyskuun, 2022 | 22 syyskuun, 2022 | 33 syyskuun, 2022 | 44 syyskuun, 2022 |