Käytettävissä ympäri vuoden

Vaikka heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Honkalassa riittääkin
vilinää ja vilskettä, muun ajan vuodesta talossa on mahdollisuus
järjestää esimerkiksi rauhallinen kokous tai riehakkaat pikkujoulut,
juhlavat häät tai vilkkaat messut. 
 
Monipuoliset ja tasokkaat tilat
yhdistettynä laajaan piha-alueeseen luovat puitteet unohtumattomien ja
persoonallisten tilaisuuksien järjestämiselle. Kaikkiin tiloihin voit
tuoda oman pitopalvelun ja omat juomat. Halutessasi voit kysyä tarjoilua myös talon puolesta!

Ajanmukainen ja tilava juhla- sekä kokouspaikka

Perinteikäs talo on seissyt Aitoon tien varressa jo pitkälti yli sata vuotta ja saanut uuden, nuorekkaamman ilmeen vuonna 2003 valmistuneessa peruskorjauksessa. Vuonna 2019 koko rakennukseen tehtiin pintaremontti, jonka myötä tilojen värimailma päivittyi 2020-luvulle.
 
Entinen kansakoulurakennus on katsellut suomalaisen festarikulttuurin kehittymistä, jo aikana ennen rockin rantautumista Suomeen. Aitoon VPK:n palokunnan juhlasta on vuosikymmenten saatossa kasvanut monia tuhansia kävijöitä vuosittain keräävä festari, Aitoon Kirkastusjuhlat.

Honkala

Järjestä mieleenpainuvat juhlat luonamme

Tilamme

Tutustu tiloihimme ja tee varaus

Honkasali

Honkalan yläkertaan kuuluvat Honkasalin lisäksi suurtalouskeittiö, kahvio ja esiintyjien takahuonetilat. Lisäksi löytyvät tilavat WC-tilat, inva-WC, narikka ja varastotiloja. Vuokraamalla Honkasalin tilaisuudellesi saat nämä kaikki tilat käyttöösi. Honkasaliin mahtuu ruokailemaan kerralla 550 henkilöä ja cocktail-tyyppiseen tilaisuuteen mahtuu yli 900 henkeä. Viihtyisässä ja valoisassa salissa on langaton internet-yhteys, valkokangas, äänentoistolaitteisto ja tilava näyttämö. Vuokraan kuuluu tuolit, pöydät ja täydellinen astiasto 200 hengelle. Viikonlopun yli kestävissä vuokrauksissa ei ole rajoitettu moneltako juhlat pitää loppua, halutessasi voit juhlia vaikka läpi yön!

Varaa tästä

Alakerta

Honkalan alakerta on saanut kokonaan uuden ilmeen ja kalustuksen vuonna 2019 valmistuneen pintaremontin yhteydessä. Pub-tyylinen tila ja kalustus sopiikin mainiosti pienempien juhlien järjestämiseen, jos Honkasali tuntuu liian suurelta. Alakerran yhteyteen voi liittää myös yläkerran keittiön vuokran. Alakerran yhteydessä on mahdollista vuokrata saunatilat, joten myös saunaillat onnistuu helposti ja vaivattomasti! Alakertaan mahtuu kerralla reilu 100 henkeä. Niin kuin Honkasalissakin myös alakerrassa saat halutessasi juhlia läpi yön!

Kahvila

Kahvila sijaitsee Honkalan yläkerrassa Honkasalin yhteydessä, tila on mahdollista erottaa Honkasalista verhojen ja liukuovien avulla. Tilaa kahviossa on noin 50 hengelle ja se sopiikin mainiosti pienempien kokousten ja muiden tilaisuuksien pitopaikaksi. Kahvion vuokraan kuuluu keittiö varusteineen, kokousvälineistö sekä luonnollisesti WC- ja narikkatilat.

Varaa tästä
Aitoon_honkala_11

Aitoon_honkala_12

Rokkiliiteri

Honkalan alueella on myös legendaarinen Rokkiliiteri, jonka tanssilavan tunnelmaan sopivat erilaiset kesäjuhlat tai vaikkapa messut. Tilaa rakennuksessa on yli 500 m2 sekä lisäksi takahuonetilat ja avara esiintymislava. Pihan puoleiset seinät on avattavissa kokonaan. Rokkiliiteri onkin helppo yhdistää myös ulkoaluetta hyödyntävään tapahtumaan.

Hinnasto

Tilat
Honkasali (Honkalan yläkerta sis. sali, kahvio ja keittö) ma-to
400€/vrk, pe-su 600€/vrk, 999€/viikonloppu

Honkasalin vuokrauksen yhteydessä alakerran saunan vuokraus 150€

Rokkiliiteri pyydä tarjous

Kahvila (sisältäen myös keittiön) 199€/päivä

Sali kokouskäytössä 110€/1. tunti ja 66€/seuraavat tunnit

Alakerran vuokraus sopimuksen mukaan

Honkasalin vuokrauksen yhteydessä täytetään vuokraussopimus ja maksetaan
varausmaksu 200€ AVPK:n pankkitilille.
Varausmaksua ei peruutuksen yhteydessä palauteta.

Peruutusmaksu:

60vrk-14vrk ennen tilaisuutta 150€
13vrk-7vrk ennen tilaisuutta 50 % loppulaskun summasta
6vrk-0vrk ennen tilaisuutta 100 % loppulaskun summasta
Mikäli peruutus tapahtuu yli 2 kuukautta ennen tapahtumaa,
peruutusmaksua ei peritä. 

Samat peruutusmaksut koskevat myös irtaimiston vuokraamista!

Teltat ja aitaelementit
Teltat

Koko 5,2 x 6 metriä: vuokra 300€ /vkl (pystytettynä 30km säteellä)

Koko 5,2 x 9 metriä: vuokra 400€ /vkl (pystytettynä 30km säteellä)

Koko 5,2 x 12 metriä: vuokra 500€ /vkl (pystytettynä 30km säteellä)

Pidempien kuljetusmatkojen hinnat sopimuksen mukaan

Aitaelementit

“Rakennustyömaa-aita”

3,5 m x 2m. Kivi ja kiinnikkeet sisältyvät vuokraan. Vuokra
7,7€/elementti/1. vrk, seuraavat vuorokaudet 1,50€/vrk

Matalampi puuaita

Vuokra 5,50€/elementti/1. vrk, seuraavat vuorokaudet 1,50€/vrk

Pihakalusteet

Pöytäryhmä 15 €/vrk

Pöytä ja penkki 15 €/vrk

Puistonpenkki 5€/vrk

Tynnyripöytä 10€/vrk

Siirrettävä 4-ovinen WC 200€/vrk (Asiakkaan tulee hoitaa kuljetus ja
tyhjennys)

Vaihtolavasta rakennettu myyntikontti sopimuksen mukaan

National loadstar 1600

Aitoon VPK:n ensimmäinen paloauto. Vuonna 1969 Aitooseen ostettu auto on
entisöity vuonna 2009 alkuperäiseen loistoonsa. Natikan voi vuokrata
unohtumattomaksi juhla- tai hääautoksi. Palomiehen juhla-asuun
pukeutunut kuljettaja kuuluu auton vuokraan. 80€/h